Pudota painoa tehokkaasti personal trainerin vinkein!
Tehokkaassa painonpudotuksessa ja yleisemmin laihdutuksessa on kyse painonhallinnasta. Kyse on siis siitä, että liikaa painoa saadaan pois rasvakudoksesta lihaskato minimoiden. Kyse on myös tehokkaasta ja pitkäkestoisesta prosessista ei projektista. Painonpudotuksen pitää pääsääntöisesti tuntua mukavalta tai ainakin siedettävältä. Jos käytät laihdutuksen aikana apuna personal traineria on hyvä muistaa, että tulee myös aika, jolloin häntä ei enään tarvita.
Painonhallinnasta tulee järkevästi toteutettuna osa elämää. Teet pieniä fiksuja valintoja niin syömisen, juomisen kuin liikkumisenkin suhteen. Homma maistuu ja prosessi kestää. Lopulta painonhallinta on osa arkea ja oikeastaan koko termin voi unohtaa. Elät terveesti kulloisenkin elämäntilanteen mukaisesti kestävällä tavalla.
Miten onnistua painonpudotuksessa?
Vuodesta 2009 lähtien Innosta personal trainereiden ja fysioterapeuttien asiakkaina on ollut kymmeniä painonpudottajia. Tuloksia on syntynyt ja porukan vaatekaapin sisältö on mennyt uusiksi.
Mikä on tehokkaan painonpudotuksen menestysresepti? Kyse on painonpudottajan:
- motivoinnista,
- osallistamisesta,
- sitouttamisesta
Kyse on myös siitä, että painonpudottaja oppii erityisesti tiedollisesti kulloistakin tavoitetta palvelevasta ravitsemuksesta, liikunnasta sekä palautumisesta.
Laihduttajan lähtötilanteen kartoitus personal trainerin tekemänä:
Painonpudotuksessa tavoite on laihtua ja saavuttaa tavoitepaino. Lähtötilanteen kartoituksella selvitetään, mistä tilanteesta tavoitetta kohti lähdetään pyrkimään. Laihduttajan kohdalla selvitetään esimerkiksi:
- WHR (waist-hip-ratio)
- Verenpaine
- Ruokailutottumukset ruokapäiväkirjan avulla
- Painonpudottajan liikuntatavat, niiden kuormittavuus sekä määrä
- Elämäntilanne ja mahdolliset sairaudet yms.
- Fysioterapian tarve ja/tai erityisvaatimukset liikuntaohjelmalle
Painonpudottajan oma haave:
Kun tietyt mittaukset on tehty, määritetään painonpudottajan oma tavoite. Joku pudottaa painoa nyrkkeilyotteluun; toinen verenpainetta laskeakseen. Yleisin Innosta personal trainer -palveluiden käyttäjä on elämäntaparemonttia tekevä jonkin verran liikkuva nainen.
Olipa tehokkaasta painonpudotuksesta haaveilevan tavoite mikä tahansa, on tavoite ja sitä palvelevat ravitsemukselliset ja liikunnalliset keinot sovitettava omaan elämäntilanteeseen.
"Tavoite on hallita painoa ei olla painonhallinta-agendan hallitsema."
Laihduttajan resurssit panostaa vs. haaveen saavuttamisen edellyttämä työmäärä:
Kun painonpudottajan oma haave ja tavoitepaino ovat selvillä, ja alkutestit on tehty alkaa toteutus. Innosta personal trainer tai fysioterapeutti suunnittelee yhdessä asiakkaan kanssa painonpudotuksen tehokkaat viikko- ja kuukausiohjelmat. Osallistamalla painonpudottaja itse ohjelmien suunnitteluun saadaan riittävän realistinen kuva omien resurssien ja vaaditun työmäärän yhteismäärästä.
Painonpudottajan ravitsemus personal trainerin näkökulmasta:
Ruokapäiväkirja toimii edelleen hyvin. Alle 1200Kcal päiväkalorimääriä ei Innostan painonpudotusasiakkailla nähdä. Ei ainakaan meidän tekeminä. Meillä tehokasta painonpudotusta tukee myös monipuolinen liikunnallinen harjoittelu. Ravitsemus sidotaan tukemaan paitsi laihtumista niin myös lihaskadon minimointia.
Painonpudottajan lautaselta löytyy runsaasti kasviksia, kalaa ja esimerkiksi kanaa sekä pastaa ja riisiä varsinkin niinä päivinä, kun treeni on kovempi VK-alueen harjoite. Painoa lähtee varmasti, kun ohjelma on kokonaisuutena hyvä ja toimiva. Ja herkkujakin voi ottaa.
Allekirjoittanut treenailee tällä hetkellä maastopyöräilyn kesän kisakauteen. Persona irtokarkeille ja suklaalle viikkotason karkinsyönti on 300-400g. Painoa lähtee silti ja se ei ole tässä tapauksessa edes suotavaa. Kun treeniä on paljon ja monipuolisesti, ja se on mielekästä ei tehokasta painonpudotusta tarvitse edes miettiä. Olennaista on syödä monipuolisesti ja riittävästi suhteessa kulutukseen. Oma kisailuun tähtäävä liikunnan tuoma lisäkulutus/viikko on noin 4500-5000kcal.
Painonpudottaja! Määritä syömistesi sisältö ja energiapitoisuus Finelin laskurilla. Jos haluat panostaa painonpudotukseen esimerkiksi huomattavan korkeiden verenpaineiden vuoksi, kannattaa täyttää myös saman palvelun ruokapäiväkirja. Saat helposti kuvan siitä, mitä syöt ja kuinka paljon energiaa saat/vrk.
Jatkoa luvassa!
Seuraavissa laihdutusta koskevissa Innosta personal trainereiden kirjoituksissa sparraamme sinua lisää liikunnan sekä seurannan merkityksestä painonpudotuksessa. Tarkoitus on myös avata painonpudotuksen vaikutusta alaraajojen kiputiloihin ja erityisesti polvikipuun. Esimerkiksi nivelreuma- tai nivelrikkodiagnoosin saaneelle painon kurissa pitäminen ja lihasvoiman kasvattaminen on todella tärkeitä asioita. Niiden avulla vähennetään kipua, tulehdusta ja usein myös kipulääkityksen määrää!